Siirry sisältöön

Vedenlaadun ja mittausteknologian asiantuntija

Luode on riippumaton asiantuntija veden laatuun, määrään ja hallintaan liittyvissä tehtävissä.

Erityisosaamistamme ovat vesistöjen mallinnuspalvelut sekä fysikaaliset ja kemialliset mittaukset vaativissa olosuhteissa.

Luode

Toiminta-alueeseen kuuluvat kaikki veteen liittyvät mittaukset sekä merellä, sisävesissä että prosessiteollisuudessa. Toiminnan lähtökohtana on asiakkaan ongelmien ratkaisu joustavasti ja kustannustehokkaasti.

Käytössämme on yksi monipuolisimmista ja suurimmista mittauslaitteistokokonaisuuksista Pohjoismaissa. Yrityksen perustamisvuoden 2003 jälkeen olemme toteuttaneet yli 900 asiakasprojektia.

Henkilökuntamme muodostuu vesistöalan ja mittausteknologioiden asiantuntijoista. Toimimme Suomessa ja Ruotsissa. Lisäksi teemme projektiluonteista työtä asiakkaiden kohteissa ulkomailla.

Luoteen asiantuntemus ja yli 20 vuoden kokemus jatkuvatoimisista mittauksista ja mallinnuksista takaavat laadukkaat ja luotettavat tulokset. Käytössämme on sertifioitu ISO 9001 laadunhallintajärjestelmä.

Autamme asiakkaita myös mittausasemien sijoittelussa,  asennuksissa ja tulosten tulkinnassa. Vastaamme tarvittaessa koko mittauskokonaisuudesta huoltoineen ja asennuksineen.

Palvelumme

Asiantuntija­palvelut

Toimimme asiantuntijoina erilaisissa vesistöihin liittyvissä mittaus- ja mallinnusprojekteissa.

Lue lisää ›

Mittauspalvelut

Vesistöjen ja vedenlaadun fysikaaliset ja kemialliset mittaukset ovat ydinosaamistamme.

Lue lisää ›

Mallinnuspalvelut

Teemme vesistöihin liittyvää mallinnusta yli 20 vuoden kokemuksella.

Lue lisää ›

Laitteisto­myynti

Luode valmistaa ja myy vedenlaadun, virtaaman ja pinnankorkeuden mittausasemia, joissa käytämme vain parhaita saatavilla olevia mitta-antureita.

Tarjoamme mittalaitekokonaisuuksia:

Ympäristömittauksiin, sekä makeassa että merivedessä.

Talousveden mittauksiin, raakavedestä vesilaitoksille ja vesijohtoverkostoon.

Teollisuuden mittauksiin, raakavedestä erilaisiin prosessiteollisuuden sovelluksiin.

Datapalvelu

Luode Datapalveluun kuuluu mittausten ja laitteistojen laadunvalvonta vuoden jokaisena päivänä.

Datapalvelumme sisältää tiedonsiirron ja asemien toiminnan valvonnan lisäksi mittauksiin liittyvän asiakaspalvelun ja käyttötuen, mittausparametrien kalibroinnit ja laskennallisten muuttujien toteutukset. Datapalvelua käytetään  www-sivujen kautta.

Päivystäjämme havaitsevat poikkeustilanteet ja laitteistojen toimintahäiriöt nopeasti, jolloin tarvittaviin korjaustoimiin voidaan ryhtyä usein jo samana päivänä.

 

 

Ota yhteyttä

Täytä  ja lähetä yhteydenottolomake niin olemme sinuun yhteydessä.




    ×

    Henkilötietolain (523/99) 10 § mukainen rekisteriseloste

    1. Rekisterinpitäjä
    Luode Consulting Oy
    Y-tunnus: 1636922-4
    Päiväntaite 8
    FI-02210 Espoo, Finland
    Puh:  +348505900694

    2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa
    Antti Lindfors
    Sinimäentie 10 B
    FI-02630 Espoo, Finland

    3. Rekisterin nimi
    Luode Consulting Oy:n markkinointi- ja analytiikkarekisteri

    4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
    Rekisterin tarkoituksena on rekisterinpitäjän ja asiakkaan välisen asiakassuhteen hoitaminen, sekä markkinointi ja viestintä. Rekisterin hallinta ja tietojen käsittely voidaan ulkoistaa rekisterinpitäjän yhteistyökumppanille, joka on sitoutunut noudattamaan tätä rekisteriselostetta.

    5. Rekisterin tietosisältö
    Rekisteri saattaa sisältää seuraavia tietoja asiakkaasta:
    – Nimi
    – Puhelinnumero
    – Osoite
    – Sähköpostiosoite
    – Organisaation nimi ja y-tunnus
    – Yhteysloki

    6. Sääntöjen mukaiset tietolähteet
    Rekisteri koostetaan rekisterinpitäjän asiakastietojärjestelmästä sekä sivuston kävijäseurantatyökalusta, yleisesti saatavilla olevista internetlähteistä ja muista julkisista sekä maksuttomista että maksullisista lähteistä.

    7. Tietojen säännönmukaiset luovutukset
    Rekisterinpitäjä ei luovuta tietoja ulkopuolisille lukuun ottamatta kohdassa 4 mainittua rekisterinpitäjän yhteistyökumppania, paitsi Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

    8. Tietojen siirto EU:n tai ETA:n ulkopuolelle
    Henkilötietoja ei pääsääntöisesti siirretä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

    9. Rekisterin suojauksen periaatteet
    Henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Rekisterinpitäjän ja sen mahdollisten tietotekniikkakumppaneiden tietoverkko ja laitteisto, jolla rekisteri sijaitsee, on suojattu palomuurilla ja muilla tarvittavilla teknisillä toimenpiteillä.

    10. Evästeet
    Rekisterinpitäjän sivuilla saatetaan käyttää evästeitä käyttökokemuksen kehittämiseksi. Eväste on tekstitiedosto, joka verkkosivulla käydessä tallentuu käyttäjän tietokoneelle. Se sisältää tietoja ja sitä käytetään mm. markkinointiin ja sivuston kehittämiseen. Evästeiden avulla kerätään tietoa sivujen käytöstä. Käyttäjän henkilöllisyys ei käy ilmi evästeiden avulla. Käyttäjä voi poistaa evästeet käytöstä selaimen asetuksista. Rekisterinpitäjän ei takaa, että sivusto toimii oikein evästeiden poistamisen jälkeen.